keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

365: viikko 16

Pääsiäisviikolla pääasiassa lomailin Tanskassa Miehen luona.

Ma 14.4. Purin paketista ja yritin asentaa uutta jääkaappia. Ihan seinään asti en sitä itsekseni saanut.

Ti 15.4. Aamu-unisena ihan ei löytynyt saman parin sukkia jalkaan. (Nyt se varvaskuva on sitten käytetty!)

Ke 16.4. Sinivalkoisin siivin kohti Kööpenhaminaa!

To 17.4. Matkalla Köpiksestä Aarhusiin silta Sjaellandin ja Fynin saarten välillä.

Pe 18.4. Turistina Ebeltoftissa fregatti Jyllandiin tutustumassa.

La 19.4. Aarhusin aurinko antoi parastaan.

Su 20.4. Iltakävelyllä Tivolin nurkilla Kööpenhaminassa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

365: viikko 15

Iltaviikon vastakohta on tietenkin aamuviikko, eli tällä viikolla yritin keskittyä aamuisin räpsimään. En varsinaisesti ole mikään päivänsäde siinä heti heräämisen jälkeen, joten tsempata piti :D.

Ma 7.4. Bussipysäkin viereinen kukkakauppa on joka-aamuinen ilo silmälle.

Ti 8.4. Koulutuspäivään ja pitkään matkaan Espooseen varauduttiin omalla teesaavilla.

Ke 9.4. Tänä aamuna oli latten vuoro päästä matkaan. Ja jep, en tod ole töis eka ;)

To 10.4. Tästä pussista on lähtöisin tämän tytön arkinassu :). (Vuotta 2014 takana 100 päivää!)

Pe 11.4. Kätevästi voi ylläpitää illuusiota aikaisista aamuista jättämällä eteisen kellon talviaikaan...

La 12.4. Kävin auttamassa ystäviä muutossa ja tiputin keittiön kaapin hyllyn jalalleni. Että se siitä avusta sitten.

Su 13.4. Aamupalamässäilyä. Kyllä, niitä oli kaksi ja toinen on jo syöty!

torstai 24. huhtikuuta 2014

365: viikko 14

Palatkaamme ajassa maalis-huhtikuun vaihteeseen. Varsinaiset teemaviikkoni päättyivät maaliskuun kokonaisiin viikkoihin, mutta itse asiassa pidin vielä löyhähköt teemat kahdelle seuraavalle viikolle. Ensimmäinen näistä löyhistä teemoista oli "illalla" - eli mitä pienessä universumissani iltaisin tapahtuu.

Ma 31.3. Työperäistä itsenäistä opiskelua.

Ti 1.4. Eilinen iltaruoka on ihan hyvää vielä seuraavanakin päivänä.

Ke 2.4. Sohvallahan sitä tulee usein illat pitkät lepuutettua, Skype-treffejä odotellessa.

To 3.4. Uni tuli tänään aikaisin.

Pe 4.4. Kävin saaristoresidenssissä pikavisiitillä.

La 5.4. Surun päivän iltana sain kanniskella tällaista suloisuutta.

Su 6.4. Tätä iltapäivän herkkua muistelin hymistellen vielä illallakin! Nam.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mitäpä tänne muuta

Same old, same old.

Loma oli ihana. Ja kuin täydellisenä vastakohtana kotona odotti lähes typötyhjä (mutta uuden uusi!) jääkaappi. Todistusaineista Instagramista:


Kevät se vaan väsyttää, vaikka toki aurinko on ihana. Ehkä se on tämä huhtikuu, kun ei vielä ole oikeasti ihan kunnolla lämmintä (hähä, olin pois Suomesta ne kuulemani mukaan oikeasti lämpimät päivät), mutta aurinko paljastaa armottomasti pesun tarpeessa olevat ikkunat.. :D

Lomalla tein ryhtiliikkeen juoksemisen suhteen. Kuukauden päässä häämöttää Naisten kymppi, jolle menin höyrypäissäni talvella ilmoittautumaan. Olisi ihan kiva päästä maaliin asti, joten treeniä pitäisi nyt pukata.

Ehkäpä samalla tarmolla tartun tähän pieneen bloginpoikaseenkin: haastekuvia on julkaisematta niin monta viikkoa, että ihan hävettää. Lisäksi tekisi mieli shiftata sisältöä (ja ulkonäköä) vähän uuteen suuntaan, mutta kattoos nyt, mihin sitä sitten lopulta venyy. Valmiissa maailmassa!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Format C

Nyt on kuuppa jumissa.

Viimeisen kuukauden ajan olen porhaltanut melkoista tahtia, ja uutta asiaa on tullut niin paljon, että vähempikin riittäisi. Kuvahaasteen kuvia olen kiltisti ottanut, mutta täytyy myöntää, että pari viimeistä ovat kyllä melkoista ö-luokkaa (ja tämänkin päivä kuva on vielä ottamatta, vaikka onhan tässä päivää vielä useampi tunti jäljellä). Käsittelyyn en vain ole yksinkertaisesti jaksanut ryhtyä.

On siis varsin mahtavaa, että huomenna lennähdän Tanskaan viettämään pääsiäislomaa! Toivottavasti palaan kotiin totaalisen virkistyneenä ja kovalevy formatoituna. :)

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ei mitään päällepantavaa?

Se klassinen lause, kun johonkin pitäisi lähteä ja pukeutua: "Kun ei mulla ole mitään päällepantavaa!"

No, jos lattialla vaatekaapin vieressä näyttää tältä:


ja satunnaisella vaatekaapin hyllyllä tältä:


ja pyykkiä on viimeksi pesty joskus maaliskuun alkupäivinä, voin olla varma, että siellä kaapissa kyllä on jotain!

Niin että Hullarit, pitäkää lumppunne, minen sieltä mitään enää tarvitse! :D

(Sen sijaan hieman hotsittaa uusi jääkaappi, kun nykyisestä on pakastin jotenkin epämääräisesti kosahtanut, ja meillähän on tapana ollut Hullareilta kodinkoneita kotiuttaa. Eikä se M. Zuikon 45-millinen linssikään olisi huono.. Ja okei, urheiluliivit. Hmm!)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...