Tätä tekstiä edeltävä tarina (Wellington) kannattanee kurkata täältä.
Pääsimme kammottavan automatkan jälkeen perille Martinborough'n kylään noin puoli seitsemän maissa maanantai-iltana. Asetuimme supersöpöön bed&breakfastiin (Martinborough Connection) ja kysyimme omistajapariskunnalta vinkkejä seuraavan päivän viininmaisteluihin, sillä sehän se syy pysähdykselle tässä pikkukylässä oli. Papski kaivoi esiin alueen kartan ja kertoi omia suosituksiaan hyvistä maistelutiloista. Harmillisesti melko moni paikoista olisi tiistaina kiinni, jotta omistajat ehtisivät hoitaa omia jouluvalmisteluitaan ja varautua viikonlopun ruuhkiin. Alkuviikosta kylillä olisi kuulemma muutenkin hiljaista, ja mekin olisimme majapaikkamme ainoat asukit molempia öinämme.
Valitsimme kartalta lopulta muutaman tilan ja päätimme kulkea välimatkat jalkapatikassa. Etäisyydet eivät olleet kovin pitkiä (varsinkin, kun valitsi viisaasti ;)) ja pyöränvuokraushinnat tuntuivat olevan kohtuuttoman korkeat. Siispä oli aika saada murua rinnan alle, eli seuraavaa kysymystä isännälle esittämään. Mistä saisimme ruokaa? Vastaus oli semiyllättävä: jaahans, kellohan onkin jo melkein seitsemän, hotellin baarin puolelta voisi vielä jotain saada, samoin leffateatterin aulasta, mutta molempiin paikkoihin olisi jo pikkuisen kiire. Woot!? Pikainen suihku, jonka jälkeen eikun jalkaa toisen eteen ja nenät kohti Union Jackin muotoon rakennettua kylän keskusaukiota.
Matkamme "keskustaan" kulki elokuvateatterin ohi, ja yritimme kurkkia näkyisikö muita ihmisiä saadaksemme jotain käsitystä ravintolasta. Ikkunan lähettyvillä taisi istua muutama täti drinkeillä, joten päätimme jatkaa suosiolla hotellille asti, siinä toivossa, että siellä olisi hieman enemmän elämää.. Oli kyllä koomista (ja pikkuisen myös surullista) kulkea lähes aution kylän läpi. Useampi liikehuoneisto ammotti tyhjyyttään ja rakennukset olivat alkaneet rapistua. Niin vain oli iskenyt lama tähänkin maailmankolkkaan.
 |
| Valtaväylä. |
 |
| Vilkasta iltaliikennettä. |
 |
| Aviomiesparkki oli jo tältä päivältä suljettu. |
Lopulta saavutimme päämäärämme noin varttia vaille kahdeksan. Baarissa ruokaili amerikkalainen lapsiperhe ja tiskin äärellä istui muutama paikallinen. Ei siis sen suurempaa "elämää" täälläkään... Menimme kysymään tiskiltä, saisiko heiltä vielä illallista, ja iloinen rouva vastasti keittiön olevan auki vielä noin vartin verran. Talk about timing! Lyhyeltä listalta valitsimme herkullisen kuuloiset pitsat ja tilasimme kyytipojiksi lasilliset paikallisia Pinot Noir -punaviinejä. Minä valitsin seinällä mainostetun kuukauden viinitilan tarjouspunkun ja Mies otti jonkin toisen tilan version. Minun valitsemani osoittautui meidän molempien mielestämme erittäin hyväksi (ja saatoimme tilata sitä myös toiset lasilliset), mutta emme osanneet vielä arvata, miten hassussa tilanteessa siihen uudestaan törmäisimme.. ;) Pitsatkin olivat herkullisia, joten aikaisista sulkemisajoista huolimatta saimme masumme täyteen herkkuja ja lähdimme tallustelemaan takaisin majapaikalle.
Hetken mielijohteesta pysähdyimme paluumatkalla elokuvateatterin luona uudestaan. Ovet olivat vielä auki, joten astuimme sisään (tällä kertaa pihan puolella taisi istua yksi pariskunta lopettelemassa ruokailuaan). Ajattelimme, että voisimme ottaa drinkit ja jälkiruuat, jos keittiö vielä niitä meille valmistaisi. Supermukava tarjoilija lupasi järkätä jälkkärit pöytään ja otti meistä vielä muutaman (erittäin tärähtäneen ja epätarkan) yhteiskuvankin. :) Jälkiruuat olivat superhyviä (ei todellakaan saa Tennispalatsin einesyökötyspaikoista mitään vastaavaa...) ja istuimme leffateatterin baarissa vielä jokusen tovin. Jätimme tarjoilijalle kivan kokoisen tipin ja hipsimme unten maille.
 |
| Tunnelmallinen elokuvateatterin aula. Teatterissa oli kaksi salia. |
 |
| Tämä oli se vähiten tärähtänyt, vaikka kohteet nyt on aina pikkasen tärällään ;) |
***
Ilmeisesti aikaero vaikutti meihin vielä sen verran, että heräsimme tiistaina meille erittäin epätyypilliseen aikaan jo ennen kahdeksaa. Aamiaiselle kömmimme kuitenkin vasta lähempänä yhdeksää. Mamski syöksyi salamana piilostaan nurkan takaa kaatamaan mehua ja kysymään "tilaustamme" - lämpimänä aamiaisvaihtoehtona oli klassiset muna+pekoni tai omeletti. Lisäksi pöytään kannettiin jugurttia, muroja ja hedelmiä, paahtoleipää, kahvia ja teetä. Noin niinkuin ainakin. Kokonaisuutena erittäin maukas ja täyttävä setti, kyllä kelpasi taas vyöryä kohti keskustaa ja viinitiloja!
 |
| Takapihalla oma aplaripuu! |
Aloitimme maistelurundin kylän viinikeskuksesta, josta vielä tarkistimme tilojen aukioloaikoja ja muita erityistietoja, esim. mistä saisimme lounasta. (Niin siis jos jollekulle on vielä epäselvää, me tykätään syödä hyvää ruokaa!) Kun speksit olivat selvillä, oli aika päästä itse asiaan. Tilat olivat todellakin kävelymatkojen päässä toisistaan, mutta mitään jalkakäytäviä Martinborough'n teillä ei ole. Että siinä penkalla sitten talsimme, rekkoja väistellen.
Ensimmäinen tiloista oli yksi alueen ensimmäisistä, alkuperäisistä viintiloista, Martinborough Vineyard. Maistelu oli hyvin "virallinen", listalta valittiin kolme viiniä ja emäntä kaatoi niitä hyvin hillityt kaadot. Tilan viinit olivat voittaneet arvostettuja palkintoja jo useampina vuosina, ja mekin nyökyttelimme hyväksyvästi. (Muista Uuden-Seelannin viinialueista poiketen Martinborough on siis nimenomaan punaviini- ja erityisesti Pinot Noir -alue. Lähtökohtaisesti Pinot Noir on marjamehua, mutta tosiaan yllätyimme positiivisesti kaikilla vieralemillamme tiloilla.) Täällä maistelu oli melko kliininen kokemus, joten emme sen pidempään viihtyneet, vaan jatkoimme eteenpäin.
Toiselle tilalle saapuessamme meidät meinattiin ensin käännyttää portilta takaisin. Maisteluhuone kun oli edelleen (kuudetta viikkoa tms) remontissa, jonka piti kestää viikon. Mutta jos meitä ei haittaisi ottaa lasillisia pihalla, niin saisimme toki jäädä. No mehän emme ole tuolla tavalla kranttuja, joten tietysti jäimme, ja onneksi jäimmekin! Schubertin isäntä oli mahtavan puhelias tyyppi, joka oli hurjan innoissaan siitä, että olimme Suomesta. Lisäksi hän antoi arvokkaita snorklausvinkkejä (pidä sormet yhdessä, ettei niitä luulla katkaravuiksi!) ja esitteli omaa korallihaavaansa, joka ei ilmeisesti oikein milloinkaan parane kunnolla - hän oli myös aidon surullinen törmäyksen toisen osapuolen, eli kyseisen korallin, puolesta, tämä kun todennäköisesti kuoli kevyttäkin kevyempään, tahattomaan kosketukseen.
Tältä tilalta vähän kyselimme viinien Suomeen lähettämisen hintoja, mutta kaikkine tulleineen ja veroineen homma olisi ollut aivan liioitellun kallista. Isäntä vinkkasi toki vielä kysymään uudestaan viinikeskuksesta, ja niin aioimme myös tehdä.
Saattoi olla, että isäntä kaatoi maistelulaseihin hieman reilummat annokset, joten lähdimme kevyestä sateesta huolimatta hyvin iloisin mielin jatkamaan matkaa kohti kolmatta tilaa ;). Ata Rangi oli jälleen hitusen isompi paikka, ja ensimmäinen, jossa oli muitakin ihmisiä samaan aikaan. Muutama pariskunta oli autolla liikkeellä ja he kävivät isoa arpomista, kumpi saisi maistaa ja kumpi ajaa. Meidän ei tarvinnut tuollaisia keskusteluja käydä, joten valitsimme laakista lähes koko rivin maisteluun. :D Täällä mielipiteemme taisivat eritytyä ja valitsimme eri viinit omiksi suosikeiksimme.
 |
| Joku tietää miten otetaan rennosti. Asiakkaat sitten vaan nostavat jalkaa kun haluavat ovesta kulkea! |
Kolme tilaa oli melko lailla maksimi, jonka yhden aamu-iltapäivän aikana kannatti / pystyi suorittamaan. Ja kun tosiaan lisää maisteluihin kävelemisen, olimme todella valmista kauraa siirtymään lounaalle tilalle, joka sellaista tarjosi. Jälleen saimme syödä keskenämme, mutta eihän se nyt mikään miinus ollut. Ruoan jälkeen lompsimme takaisin kylälle ajatuksenamme käydä vielä kivalta näyttäneessä kahvilassa jälkiruoilla, mutta puoti sulkikin ovensa klo 16, ja olimme paikalla noin minuuttia yli... Menimme sitten tien toiselle puolelle jäätelöille, ei ollenkaan huonompi diili!
 |
| Siinä kasvaa viiniä! |
 |
| Rouva ja joulupuuksi ristitty puu, joka oli väritykseltään jouluinen ;). |
Suurin piirtein patikoinnista toipuneina kävimme vielä kerran viinikeskuksessa, ajatuksenamme ostaa joku maistelemamme viini mukaan. Moniin Uuden-Seelannin ravintoloihin saa mennä oman pullon kanssa, joten ajattelimme hyvin ehtivämme juoda sen pois ennen siirtymistä takaisin Aussien puolelle. Jostain syystä päädyimme kuitenkin lopulta viiniin, jota olimme juoneet edellisenä iltana hotellin baarissa. Kun vielä kassalla kyselimme shippauksen hintoja, kerroimme olevamme Suomesta. Myyjä katsoi valitsemaamme viinipulloa ja kysyi tiesimmekö sen olevan Outin viini. Hoomoilasina siinä pyöriteltiin päätä, joten meitä valistettiin: olimme sattumalta poimineet hyllystä tuotteen Julicherin viinitilalta, jonka viinintekijä on suomalainen Outi Jakovirta! Outi olisi kuulemma mieluusti ottanut meidät vastaan, mutta hän oli juuri tuon päivän poissa kaupungista. Kyllä siinä taas hihiteltiin, että takes one to know one. ;)
Helsingistä Julicheria taitaa saada vain Sushibar + Winesta ja Vin Vinistä, Alkon valikoimiin sitä ei kuulu.
Majapaikassamme otimme pienet päikkärit (niiden toisten päikkäreiden vaikutusta kenties?), ja palasimme kylälle vasta illallisaikaan. Täytyy kyllä antaa pisteitä kylän ruoalle, hurjan hyvää ja laadukasta niin pieneksi paikaksi. Ja kun alkuviikosta vielä oli suht hiljaista, niin palvelukin pelasi eikä ollut ruuhkasta pelkoa. :) Jälleen kotimatkalla poikkesimme elokuvateatterin baariin drinkeille, siitähän tuli siis melkein kantispaikka! Edellisen illan tarjoilijakin yllättyi iloisesti ja kiitti vielä erikseen runsaasta tipistä.
 |
| B&B:n ruusuinen takapiha. |
 |
| Kunnia kukista kuului Papskille. |
Aktiviisen päivän päätteeksi kelpasi köllähtää pehkuihin.
***
Keskiviikkona mamskin superaamiaisen jälkeen oli taas aika nostaa kytkintä ja siirtyä tien päälle. Suuntana upea Tongariron kansallispuisto ja Alpine Crossing -vaellusreitti. To be continued...
 |
| Here we go again! Upea ilma, häikäisee ihan :). |
