torstai 1. marraskuuta 2012

Läpi repaleisen lokakuun...

Sinne meni lokakuu, ja hyvin hyvin vajaaksi jäänyt kuvahaaste. Noh, löysin vielä nämä kaksi kuvaa, joita en ajallaan ehtinyt postata, kun totaalinen uupumus vei kaiken innon tehdä yhtään mitään muuta kuin möllöttää sohvalla.

(Kuvista puuttuu creditit, kun Picasa ei suostunut yhteistyöhön, mun ihan itte oon ne ottanut. ;))

25: People


Ihmiset jonottamassa Skyfallin ennakkoesityksen leffaevästarjoiluja ja istumapaikkaa täyteen tulevassa salissa. Itsehän olin mummomaiseen tyylini varmistanut, että ollaan paikalla hyvissä ajoin ja saatiinkin loistomestat :). Ja oli muuten loistoleffa!

29: Moon


Kuun kanssa kilpaileva katuvalo entisillä kotinurkilla, jossa käytiin vielä äänestämässä (kuva on siis oikeasti 28. päivältä, mutta heeno se kuu oli jo silloin).

Muita lokakuun lopun "merkittäviä" tapauksia oli maanantaina vihdoin ja viimein saapuneet Hullareiden nettiostokset. Pesutorni on kaikessa kätevyydessään tällä hetkellä olohuoneessa (ei tosin onneksi tornimuodossa), koska kotiinkuljetussettiinhän ei sitten kuulunut vanhojen koneiden poisvienti.. Meillä on siis tarjolla erittäin edulliseen uloskantohintaan ihan toimivat kasariretrotyylikkäät pesukone ja kuivari ;). Huomenna muutama Miehen kaveri tulee suorittamaan koneiden paikanvaihdon, eli uudet kylppäriin ja vanhat olkkariin. Toivottavasti ne vanhat myös saadaan piakkoin ulos meiltä kokonaan...

Totaalinen uupumus vei siis myös innon kaivaa pahvilaatikostaan ihanainen uutuuttaan kiiltelevä KitchenAidini, joten testaamista piti odottaa eiliseen asti. Tsemppasin itseni sohvalta ylös siksi aikaa, että sain tehtyä pannaritaikinan ja lätkäistyä lätyn uuniin. Tiedän, ei ehkä kovin haastava "taikina" koneelle, mutta ajattelin näin pikkuhiljaa pientä totutella ;). Katsotaan, saisiko valkoinen kaunokaiseni viikonloppuna (Miehen synttärin kunniaksi) jo jotain pahempaakin pähkinää purtavakseen!

Valmiina tositoimiin. Tänne sitä taikinaa!

Ohhoh. Tänään on luvassa muuten mahti-ilta, kun suuntaan nenuni kohti Linnanmäkeä, Peacock-teatteria ja Dancen liveshowta! Ja huomenna on perjantai, jippii!

4 kommenttia:

  1. Ihana masiina! Ja arvaa vaan soiko tuo biisi nyt päässä koko loppupäivän :D Ohi syyskuun...

    VastaaPoista
  2. Hahaa, siirretty korvamato on se paras korvamato :D Ja oon ihan lääpälläni tohon koneeseen, harmi että lähestyvä biitsilomailu ei varsinaisesti kannusta vetämään leipomisherkkuja päivittäin ;)

    VastaaPoista
  3. Teillä näytti olevan sama äänestyspaikka kuin meikäläisillä (oli muuten kätsää, kun se oli tossa kadun toisella puolella - pressanvaaleissa kun piti kävellä melkein Kampin keskukseen asti, heheheh :D)

    Arvaa - mulla on myös soinut toi sama biisi nyt päässä ehkä viikon ajan.. Ja varsinkin se "kaipuun kaljakori kilisee"-kohta *facepalm*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun muutettiin vasta sen jälkeen kun nuo äänioikeusjutut oli julistettu, niin virallinen äänestyspaikka oli vielä vanhan osoitteen mukainen. Kyllä mä vähän "sillä silmällä" kuikuilin, että olisko teitä näkynyt :) Ja me kyllä kierrettiin ensin se edellinen äänestyspaikkakin, kun eihän meillä tietenkään ollu sitä lappua enää mukana.. Mutta aika nopeasti osattiin tulla korttelin verran alemmas, kun vastassa oli pelkkää remppaa :D

      Poista

Kaunis kiitos kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...